Voi hyvä hitto täytyy sanoa tähän alkuun. :D

Alotetaan eilisestä. Mentiin siis porukoilla käymään. Päivä menikin keskustellessa talohommista. Porukkani ovat lämminneet ajatukselle ja ideoita lenteli vaikka millaisia ilmaan. Voinut muuta kuin nyökytellä hiljaa. Kaikkea sitä. Millon pitäis rakentaa uusi, ei oteta kuuleviin korviin sitä, että ei haluta rakentaa uutta. Millon pitäs ostaa uusi talo, no niissä summissa ole mitään järkeä saatikka myöntäskö pankkikaan semmosia summia. Pitäs ostaa vanha talo ja asua siinä ja rakentaa tontilla uus ja sitten purkaa vanha pois. Joo miljonäärejähän tässä ollaan. Sisko oli kuulemma sanonu, että Maavedeltä ostaa halpa tontti ja rakentaa. "joo" Mie haluankin viijjä lapset joka päivä hoitoon 20km päähän, saatikka että joskus saisivat bussilla kulkea kouluun tunnin suuntaansa. Maaveden ala-aste kun lakkautetaan. Ei kiitos, itse ajelin yläasteelle bussilla tunnin suuntaansa ja voin kertoa, että ei ollu herkkua se. Millon pitäs villat lisätä vanhaan taloon ja millon mitäkin. Ei voi muuta kun ihmetellä, että millasia osmia tässä pertun kanssa ollaan.

Suunnattiin sitten porukoilta anoppilaan käymään. Sieltäkin otettiin keskustelun alle tämä Vattuvuorenkadun talo. Appiukko kannattaisi kovasti talon ostamista. Käytiin läpi asian hyviä ja huonoja puolia. Appiukko jopa tietää talon rakentajan (!!), ja sanoi, että hyvin tehty talo. Pyydettiin sitten appiukkoa maanantaina katsomaan taloa meidän kanssa, kun tietää noista paljon enemmälti ja kiinteistövälittäjäkin on kaveri. Katsella, että olisiko talolla potenttiaalia. Perttukin sitten lopulta innostui talosta ja tajusi ettei ehkä olekkaan kovin kallis ja voisi olla hyvin se talo. Itse olen ollut kysyisestä talosta jo ensi esittelystä asti ollut innoissani, mutta innostuksen olen aina sysännyt mielestäni pois, koska olen ajatellut asian niin, että ei kuitenkaan vielä tätä myydä ja kuitenkaan ei olisi se yhtä mieluisa pertulle kuin minulle. Silti joka ilta aina sitä taloa olen ajatellut ja nyt annan innostukselle tilaa. Kyseinen talo herättää samoja tuntemuksia kuin kaksi vuotta sitten myynnissä ollut talo metsämiehenkadulta. Se tuntui niin oikealta, mutta silloin vain harrastelijamielessä kierreltiin esittelyitä. Varmaan vuoden päivät pyysin perttua aina ajamaan kyseisen talon ohi, jotta näkisin mitä uudet asukkaan ovat sille tehneet. Sama tunne on nyt tästä talosta, jota olemme huomenna menossa katsomaan. Se sama tunne, että tämä se voisi olla.

Aamulla heräsin siihen, kun minulle tuotiin aamupala sänkyyn; kahvia, mandariiniä, ruishamppareita ja jätskiä. :) Syötiin porukalla aamupala sängyssä. Perttu lähti lasten kanssa ulos ja minä naulauduin koneelle ja laitoin ruokaa. Otettiin sitten ruuan jälkeen koko konkkaronkka päiväunet. :) Sunnuntaiseen tapaani katsoin Fraser-putken neloselta, syötiin ja suunnattiin Pertun mummolle kahveille. Vitsailtiin vielä kahvilla, että ei ole äiti vielä soittanut ja ehdottanut taas jotain ideaa talon suhteen, jonka on saanut päähänsä. Pois tullessa puhelin sitten soi, sisko vuorostaan. Soitteli varainsiirtoverosta. Ja että ei saa tarjota pyyntihintaa. Ja ei saa tarjota ennen kuin pankin kanssa asiat selvitetty. Ja mitähän vielä. Perttukin jo hermostui ainaiseen neuvomiseen ja tunteeseen kuin oltaisiin mitäkin idiootteja. Sanoin Pertulle, että se on aina tämmöistä. Uuvuttavaa, itsetuntoa lysäyttävää. Aina kun tuntee joskus onnistuneensa niin sitten tulee se puhelu ja pilataan sekin. Oispa joku ikä, että tän kun täytän se loppuu, mutta eiiiiii.

Avautumista taas siis. Mutta keli oli hieno tänään, vaikka tuulikin. Huomenna sitten pitäisi siivoilla ja Otto viedä hampihoitajalle. Anoppi lupasi laittaa illaksi ruokaa, joten vien Saimin hampihoitajan ajaksi anopille ja jäädään sitten siihen oottamaan esittelyn alkua. En malta odottaa. <3

Oikein lämpöistä äitienpäivää kaikille äideille!