Vihdoin ja viimein sain itseäni niskasta kiinni ja sain tehtyä tämän. Ai, että olen iloinen ja ylpeä itsestäni ja toivottavasti jatkossa ilostun ja ylpistyn enemmänkin siitä, että saisi edes kerta viikkoo kirjoitettua kuulumisia ja elämän tapahtumia.

Omaksi ilokseni siis ihan tämä. Ennen olin hyvinkin aktiivinen päiväkirjan pitäjä, mutta lasten tupsahdettua elämääni olen moisesta joutunut luopumaan. Nyt vihdoin ja viimein tuntuu siltä, että olisi ainakin aamuisin kahvikupin ääressä aikaa naputella sana jos toinenkin.

Katsellaan ja toivotoon. :)