...että meneekö tämä asunto ikinä kaupaksi? Eli siis ketään ei käynyt kyseisessä esittelyssä. Me niin kovasti toivoimme, että olisi käynyt, kun satoikin, mutta ei vain ollut näkynyt. Sinänsä ei pitäisi olla stressaavaa, vaikka onkin. Kun ei oikein tiedä tulevasta. Aika näyttää, kun vain jaksaisi odottaa.

Eilen en oikein saanut mitään aikaiseksi, eikä mikään huvittanut. Jäi varmaan taas sen verta nakertamaan tuo esittely. Mäkkäriruokaakin menin syömään. :( Painoa ei onneksi tullut lisää, mutta silti. Inhottaa omata näin kamalan huono itsekuri, laihdutus on käytännössä mahdotonta. Silti jaksan yrittää ja toivoa, että vielä joskus menee vanhat farkut jalkaan. Kumpa saisin muiden kroppia katellessa tai omaa peilikuvaani katellessa veren maun suuhun ja sillä jaksas painaa ja laihduttaa, mutta aina vaan enempi masennun. Ja kohta menee siihen pisteeseen, että saa kysyä, että mikä itsetunto? Hohhoijakkaa, jospa se tästä. Juhannus vain edessä, menee sekin tietty syömiseksi. :/

Sain eilen tehtyä t-paidan Saimille, mutta ei sekään onnistu. Koko ompelu vain ketuttaa. Onnistuisin edes kerran jossain niin sillä jaksaisi sitten painaa ja yrittää uutta. Hihat ei ikinä istu, taipeet ei onnistu ja vaatteet näyttää muutenkin jotenkin... noh rumilta. Pitäisi edelleen ottaa tekeleistä kuvat niin saisitte nauraa pissit housuissa. Tänään muuten voisi harkita ottavansakin, meinaa eilen toi eräs Mari Pertun järkkärin takaisin. Wuhuu!

Tänä aamuna Perttu herätti minut vaille viisi, ennen töihin lähtöään. Pyysin niin. Kerrankin saa rauhassa, hiljaisuudessa istua koneella ja keskittyä. Nauttia pari kuppia kahvia ja vain olla hetki. Tämä se vasta on mukavaa. Näin sitä jaksaa siivota keittiön, hoitaa pyykit, silittää, lenkkeillä ja jospa jaksaisi pakata osan jo juhannustavaroista. Siinä hommaa vasta onkin! 4 hengen kamppeet, huh-hu.

Hyvää juhannusta kaikille!