Välillä tekisi mieli sanoa, minä lopetan.

MINÄ IRTISANOUDUN - NYT RIITTI.

Aamuina jolloin jokaisen lautasen puurolusikalliseen tarvitaan 5 minuutin suostuttelut

tai seuraa vartin raivarit siitä, ettei saa laittaa hammastahnaa itse.

Tai että aamu on alkanut jo viideltä, iskan lähtiessä töihin.

Tai olohuoneessa on jo moinen sotku vaikkei kello ole edes kahdeksan.

Kun muistipelin kansi ei mene ekalla kerralla kiinni, on silloin oikeus viskoa peli pitkin seiniä ja raivota äitille kuin mikäkin mielipuoli.

Sellaisina päivinä pienet asiat tuntuvat suurilta, kuten vaikka, että taas miehen töyvaatteet roikkuvat eteisen naulakossa parhaimpien takkien joukossa. Taaskaan eivät ole siellä missä pitäisi.

Sitten on vain laskettava kymmeneen, laitettava tiskikone pyörimään. Sen ääni lohduttaa, olempa tehnyt edes jotakin.

Otan ja siivoan kaiken, laitan tavarat paikoilleen. Vaihdetaan yökkärit, aukaistaan verhot, kokeillaan sitä hampaitten pesuakin uusiksi.

Sitten voi istua ja huokaista. Ehkä joskus meillä on oma makuuhuone, tai vaatekaapit joissa on ovet. Lapsilla kunnon kaappi, jonne lelut mahtuvat. Jaksava äiti, joka sisulla karsii leluja pois. Niitä kun on ihan tarpeeksi jo nyt.

Ehkä joskus meillä on puhdas sohva tai olohuoneessa mieluinen katto, lattia ja tapetit.

Ehkä joskus eteisessä on kunnon kaappi, joista yksi ihan oma miehen työvaatteille ja yksi ihan oma kauppatakeille.

Ja joskushan ne lapset syövät puuronsakin ilman yhtään suostuttelua.

Ehkä sitten joskus, mutta ensin leivotaan

 

sämpylöitä.