Tervehdys taas. Monta päivää on hurahtanut sitten viime kirjoittelun; kauhea laiskuus iskenyt ja viime viikon olen ollut hermoromahduksen partaalla, kun lasten kanssa piti olla sisällä melkein koko viikko sateiden takia. Perjantaina en enää kestänyt, mutta onneksi helpotti pieni pehmolelujen viskely saimin huoneessa kummasti oloa. :) Compat pitäisi kyllä olla pari kertaa viikossa ihan meikäläisen mielenterveyden kannalta.

Nyt on luvassa vapaata. :) Kävin aamulla viemässä Saimin anopille kävellen kera Oton, Lauran, Aleksin ja Lyylin. Tuli tehtyä oikein kunnon lenkki ja teki hyvää kun sai juttuseuraa. Anoppi vie Saimia Seikkalujensaareen, kasvomaalaukseen ja luvassa kuulemma ruokailu mäkkärissä. Viimeinen kuulosti tytöstä parhaimmalle - äitiinsä kun on tullut. :P Illalla saan vielä viedä Otonkin sinne yökylään ja huomenna olisi luvassa vapaapäivä! Voitteko kuvitella. Ilman krapulaa tai mitään muutakaan. Saa käydä suihkussa rauhassa, sydä aamupalan rauhassa ja jopa lukea lehteä sen aamupalan kanssa. Tulen olemaan taivaissa. <3 Moista ei ole tainnut olla aikoihin. :) Siis kyseessä todella todella TODELLA harvinaista herkkua.

Perttukin sai tietää lomistaan, jotenkin vähän helpotti oloa. Voi jo pikkaisen jotain suunnitella, että mitä tekisi. Kunhan vain ei tulisi liikaa suunniteltua. :) Muuten menee vaan juostessa koko aika. Lahteen nyt ainakin mennään yökyläilemään siskoni luo. Saa karvaan muistelon vauvaperheen arjesta samalla. :D Hyytyy ne viimesetkin vauvakuumeet, vaikka eiköhän kummityttö sulata sydämen. <3 Nooran populaa ja heidän taloa Kuopioon on myös tarkoitus mennä katsomaan ja sitten jos visulahteen tai jonnekkin muualle vielä reissuun olisi varaa. Noilla kun on aina tapana maksaa. :(

Asunnon suhteen hiljaista. Ostajia edelleen ootellessa ja toivoessa. Kumpa... Olisi taloudellisestikkin helpompaa, kun uusi laina katsottu niin, että pärjätään miun hoitovapaan ajan ja tätä taas maksellaan ihan täysin rinnoin. Ollaan mietitty, että pitäisikö minun töihin, mutta pelkkä ajatuskin saa minut käpertymään sikiö-asentoon. Ei innostaisi mokoma, ei sitten millään. Jotenkin vielä haluan nauttia meidän lapsista, niin itsetuhoisalta kuin se kuulostaakin. :D Kotona vain on niin mukavaa ja huoletonta, ei ole suuria suorituspaineita kuten töissä tai opiskellessa. Kotihommatkin sutjaantuu suht helposti. Miten sitä esim. töiden jälkeen jaksaa rueta laittamaan ruokaa, tai olla lasten kanssa? Tai harrastaa ja ystäviäkin olisi nähtävä? Nyt on niin hyvä olla näin ja vielä tahtoisi nauttia hetken jos toisenkin. <3

Aika näyttää.