Ollut hieman surullista. Olo ollut surkea. Tuntunut siltä, että minussa on jotain vikaa. Miksen voisi olla kivempi? Miksen voisi tyytyä vähempään? Miksen voisi arvostaa sitä mitä minulla on? Miksi puhelimeni ei ikinä soi? Tehnyt mieli vain käpertyä huopaan nurkkaan kynttilöiden ääreen ja surkutella omaa mitättömyyttään.

Pipon olen neulonut. Ohjeen nappasin ananalta. Siitä tuli keltainen ja se sopii saimille, minulle ja miehellenikin. Sitä oli kiva tehdä, vaikka kavennus olikin kyttyrää. Kuvaisin sen, mutta kamerasta loppunut akku ja laturi on eräällä miehen kaverilla lainassa.

Parveke alkaa myös olla kuosissaan. Kuvaisin senkin, mutta kun ei ole sitä akkua... Kotikin rupeaa pikkuhiljaa tuntumaan valmiilta. Aika mennyt surkutellessa ja nahistellessa, nauraessa ja hihitellessä, haaveillessa ja tupareita järkätessä. Toivottavasti saan tupareista sitten kuvia tänne. Koristelen syksyn lämmöllä ne, lehtisillä ja kynttilöillä, koristevaloilla ja tuoksulla. <3 Toivottavasti sinne tulisi edes yksi minun ystäväni. Toivottavasti kaikki niissä viihtyisi. Toivottavasti minäkin.